Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisille uusi puheenjohtaja

06.02.2019

Olen 55-vuotias maatilanemäntä ja puutarhuri Lohjalta Järvenpään kylästä. Hoidamme mieheni kanssa hänen kotitilaansa. Muutama vuosi sitten luovuimme sikalanpidosta ja keskityimme viljanviljelyyn. Nykyisin olemme myös molemmat tilan ulkopuolella töissä. Meillä on kolme aikuista lasta, jotka opiskelevat ja työskentelevät tällä hetkellä Turussa, Kuopiossa ja Tampereella. Kotimaan matkailusta on näin tullut yhteinen harrastuksemme.

Olen aina halunnut vaikuttaa asioihin, siksi olen yli kaksikymmentä vuotta toiminut erilaisissa luottamustehtävissä. Tällä hetkellä olen Lohjan kaupungin valtuustossa ja hallituksessa jäsenenä. Minut valittiin myös juuri jatkamaan Lohjan Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtajana. Suuri intohimoni on puutarhanhoito, tähän harrastukseen ja työhön haluan, Lohjanseudun puutarhaseuran puheenjohtajana, myös muut saada innostumaan.

Maa- ja kotitalousnaisten toiminta on tullut äidin perintönä. Leppäkorven-Järvenpään aktiivisissa maatalousnaisissa olen johtokunnan jäsen. Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten piirikeskuksen hallituksessa toimin jäsenenä. Alku meni organisaatiota opetellessa. Meillä on mahtava organisaatio ja ammattitaitoiset toimihenkilöt. Haluan kehittää ja viedä eteenpäin toimintaamme yhdessä aktiivisen jäsenistön ja osaavien toimihenkilöiden kanssa.

On helppo moittia ja vähätellä itseään. Itsekriittisyys ei kuitenkaan tee elämästä yhtään helpompaa. Uskotaan itseemme ja osaamiseemme, ollaan rohkeesti ylpeitä itsestämme, ansaitsemme sen.

Päivi Alanne
Puheenjohtaja
Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten piirikeskuksen hallitus
+358400949518
paivalan(at)dnainternet.net


 

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.
  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.