Lähtölaskenta kasvukauteen 2018

12.03.2018

Tampereelle kokoontui joukko viljelijöitä pohtimaan tulevaa kasvukautta tiistaina 6.3.2018 Päivän aikana käsiteltiin niin käytännön viljelyyn kuin tilan johtamiseen liittyviä asioita.

Päivän avasi Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomesta puhumalla erilaisista keinoista viljelyn sääriskien pienentämiseen. Kaiken perusta on hyvässä pellon kasvukunnossa ja toimivassa vesitaloudessa. Viljelykierrolla ja lajikevalinnoilla voidaan myös vaikuttaa riskeihin. Haasteellisen syksyn jälkeen huomiota kannattaa kiinnittää erityisesti kylvösiemenen laatuun, omalle siemenelle kannattaa ehdottomasti tehdä orastuvuuskoe.

Milla Välisalo Lantmännen Agrolta kertoi viime syksynäkin paljon puhuttaneista homeista ja toksiineista. Välisalon mukaan punahometta voi esiintyä, vaikka toksiineja ei olisi. Toisaalta vaikka hometta olisi vähemmän, toksiineja voi silti olla runsaasti. Hometoksiinien ehkäisemiseksi kannattaa kiinnittää huomiota muokkausmenetelmiin kasvijätteen minimoimiseksi, sillä homeet leviävät mm. kasvijätteiden välityksellä. Saastunta voi levitä myös ilmavirtojen välityksellä toiselta pellolta. Monipuolinen viljelykierto on hyvä tapa ehkäistä homeiden leviämistä.

Etelä-Suomen Salaojakeskuksen toiminnanjohtaja Janne Pulkka kiinnitti kuulijoiden huomion pellon vesitalouteen. Pellon kasvukunnon perusedellytys on toimiva vesitalous, johon voidaan parhaiten ojituksella vaikuttaa. Pulkka muistutti myös salaojitukseen saatavasta 35 % investointiavustuksesta.

ProAgria Etelä-Suomen talousasiantuntija Jarmo Keskinen puhui maatilan taloudesta erityisesti viljatilan näkökulmasta. Keskisen esityksessä käytiin läpi viljatilan veroilmoituksen tunnuslukuja sekä kehittämisen eri ulottuvuuksia.

Lopuksi Maija Pispa MTK Pirkanmaan Voimaa Farmarille-hankkeesta puhui viljelijän arjen haasteista ja stressin hallinnasta. Viljelijä itse on maatilayrityksensä tärkein voimavara, ja siksi siitä on syytä pitää huolta.

Päivän esitykset ovat avoimia kaikille ja ne löytyvät uutisen lopusta.

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.
  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.