Venäläisiä Suomeen vetää edelleen luonto ja ruoka, mutta elämyksiä ja uutuuksia kaivataan

11.04.2018
Venäläisiä matkanjärjestäjiä ja matkailumedian edustajia tutustumassa matkailukohteisiin Tuula Revon (kolmas oikealta) opastuksella.
Suomessa vierailee parhaillaan 14-henkinen ryhmä venäläisiä matkanjärjestäjiä ja matkailumedian edustajia. FAM Tour 10. - 12.4.2018 on jatkoa Moskovan Leisure Otdykh 2017 -messuille, jossa ProAgria Etelä-Suomi hallinnoi Suomen maaosastoa. – Viemme tämän matkan aikana vieraat tutustumaan mukana olleisiin yrityksiin ja niiden palveluihin paikan päälle, kertoo Tuula Repo ProAgriasta. Kolmen päivän aikana ryhmä tutustuu 15 eri kohteeseen Etelä-Suomessa.
 
Yritykset esittelevät majoituspaikkoja, luontokohteita, ohjelmapalveluja ja tuotteiden ostopaikkoja. Tarjolla on maistiaisia suomalaisen keittiön herkuista ammattilaisten opastuksella. Yksi tutustumiskohteista oli Takaladon Liha ja Kala Oy Haminassa, jossa Mika Nopanen maistatti vieraille omaa tuotantoaan olevia palvituotteita ja Juha Kokkala Takatalo&Tompuri Brewery Oy:n oluita 
Ruokamatkailun suosio on selkeästi nousussa venäläisten keskuudessa. He etsivät puhdasta luontoa ja puhdasta ruokaa sekä rauhaa ja elämyksiä. Suomeen tullaan yhä enemmän muualta kuin Pietarista, esim. Moskovasta ja Jekaterinburgista, mistä on suorat lentoyhteydet Suomeen, kertoo Tuula Repo. 
 
Vimpa Islans Fishing Tours Oy on yksi tutustumiskohteista. Korkeatasoisia elämysmatkoja, kalastusretkiä ja majoitusta Haminan saaristossa tarjoava yritys on jo pitkään ollut venäläisten asiakkaiden suosiossa. Nyt venäläisiä matkailijoita houkutellaan takaisin vieraiksi.
Yrittäjä Pertti Illin mukaan palvelun on oltava kunnossa. – Venäläiset ovat vaativia asiakkaita, mutta myös uskollisia asiakkaita silloin, kun homma toimii.
 
Marina Mataeva– Venäläisiä vetää Suomeen edelleen mm. luonto, ruoka, mökkeily, kalastus, mutta kovassa kilpailussa suomalaisten on kehitettävä markkinakelpoisempia tuotteita. Suomen on profiloiduttava uudelleen suhteessaan venäläisiin matkailijoihin. Venäläisten vaatimustaso on myös noussut. Näitä asioita painotti moskovalaisen matkanjärjestäjän, Vedi Turin myyntijohtaja Marina Mataeva.
 
Timo Salmia, Rönnäs Seaside Resort, pitää hyvänä matkanjärjestäjien tuomista paikanpäälle. - Fiilistä, jonka tietty paikka luo, on lähes mahdoton välittää esitteissä tai nettisivuilla, se pitää itse kokea.
- Rönnäs on ulkosaaristossa, kuitenkin tavoitettavissa autolla.

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.
  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.