Luomussa vara parempi

ProAgria Keskusten Liitto, ProAgria Etelä-Suomi

Hankkeen tavoitteena on lisätä luomutuotantoa, luomutuotteiden jalostusta, saatavuutta ja käyttöä Hämeessä.

Kuvakollaasi luomu2 1
Luomussa vara parempi -ruokaa ja digi hyötykäyttöön on Maaseuturahaston rahoittama hanke. Hankkeen tavoitteena on lisätä luomutuotantoa, luomutuotteiden jalostusta, saatavuutta ja käyttöä Hämeessä. Lisäksi tavoitteena on lisätä yhteistyötä, osaamista ja kokeilukulttuuria koko ruokajärjestelmässä sekä parantaa olemassa olevien digisovellusten ja -tekniikoiden tuottaman tiedon hyödyntämistä.
Hankkeessa toteutetaan kolme työpakettia: Luomualusta HAMK Mustiala, Luomutuotanto tiloilla ja Luomuruoka. Kohderyhmänä on alkutuotanto, tutkimus, koulutus, neuvonta ja ammattikeittiöt. Hankkeessa syntyvät tuotokset voidaan hyödyntää myös tavanomaista tuotantoa harjoittavien tilojen neuvonnassa ja toiminnan kehittämisessä. Hankkeen aikana rakennetaan Hämäläisen luomun tiekartta, jonka lähtökohtana on valtakunnalliset luomutavoitteet.
Toteuttajina ovat Hämeen ammattikorkeakoulu, Mustiala, ProAgria Etelä-Suomi, Luonnonvarakeskus sekä Koulutuskeskus Salpaus.

Luomun koetoiminnasta hyötyä monelle taholle

Kiinteä yhteistyö mahdollistaa vuoropuhelun luomutuotannon mielenkiintoisista mahdollisuuksista ja haasteista – asioita voidaan testata Mustialan luomutilalla, LUKE toteuttaa kokeet ja tieto siirtyy nopeasti käytäntöön ProAgrian asiantuntijoiden kautta.
Hankkeessa tehdään Mustialan luomulohkoilla monipuolista koetoimintaa. Luomulajikekokeet alkoivat kesällä 2019. Ensi kasvukaudella mm. lajikekokeessa jokaisen lajikkeen kohdalla on sekä lannoitettu että lannoittamaton koejäsen. LUKEn lajikekokeiden lisäksi luomualan yrityksiä on mukana koetoiminnassa omien tuotteittensa kanssa.
Monipuolisesta koetoiminnasta hyötyvät kaikki viljelijät tuotantosuunnasta riippumatta. Ryhmätapaamisia ja pellonpiennartilaisuus järjestetään vuosittain. Viljelijät voivat halutessaan tutustua kokeisiin myös omatoimisesti ja tehdä rauhassa vertailuja ja havaintoja.
ProAgrian luomuasiantuntijoiden rooli hankkeessa on tuoda kentältä onnistumiset ja haasteet eri toimijoiden tietoon ja vastaavasti viedä hankkeen tulokset nopeasti sekä viljelijöiden että muiden asiantuntijoiden hyödynnettäviksi.
#luomuhäme
Linkki HAMKin ylläpitämälle hankkeen sivustolle.