Maalaismeininkiä ja yhdessä tekemistä

2 min lukuaika

Referenssit

Koivuniemen herra on maalaishotelli ja landeteemapuisto, jossa mennään eteenpäin huumorin ja yhteistyön voimalla.

Koivuniemen Herran isäntäväki "Sirkkis", Miina, Frans ja "Make".
– Hulluutta jo toisessa sukupolvessa, vitsaillaan Koivuniemen Herrassa. Joskus hulluus kannattaa. Tämän voi todeta pitävän paikkaansa, kun kuuntelee Sirkkaliisa ja Frans Koivuniemen tarinointia yrityksen vaiheista ja kasvutarinasta.
Koivuniemen Herran farmi on maalaishotelli ja landeteemapuisto Merikarvialla Satakunnassa. Yrityksen perustivat Sirkkaliisa miehensä Markun kanssa vuonna 1991. Majoituksen lisäksi yrityksessä on ollut alusta alkaen muun muassa kotieläinpiha ja mahdollisuuksia monenlaisiin aktiviteetteihin. Vuosien varrella toimintaa on kehitetty ahkerasti.
Viimeisimmät uudistukset sijoittuvat vuoteen 2020, kun Koivuniemen Herra muutti valtatie 8:n äärelle ja 1880-luvun suurmaatilalle, jossa oli helpompaa lähteä kehittämään ympärivuotista toimintaa. Samalla yrityksessä toteutettiin sukupolvenvaihdos. Vetovastuu siirtyi Sirkkaliisan ja Markun lapsille Fransille ja Miinalle.

Uskoa omaan tekemiseen

– Kun alustavat päätökset oli tehty, soitimme ProAgrian tutuille asiantuntijoille. Siitä sitten lähdettiin tekemään rahoituslaskelmia ja vuosibudjettia. Tuki laskennallisella puolella oli tärkeää. Kartoitimme, mitkä ovat realiteetit ja mikä on mahdollista, Sirkkaliisa ja Frans kertovat.
Yritys perustettiin alkujaan 1990-luvun laman keskelle. Uudetkin investoinnit sijoittuvat epävarmaan korona-aikaan. Vahva luotto omaan tekemiseen on kantanut, ja viime kesänä sekä lomailijoita että kävijöitä MuuMaa-landeteemapuistossa oli ennätyksellisesti. Etenkin lapsiperheet löysivät hyvin lähi- ja maaseutukohteisiin.

Yhteiset arvot kantavat

Koivuniemen Herran salaisuus onkin oivallus siitä, että yksin ei tarvitse jäädä. Sekä vanha että uusi sukupolvi ovat luottaneet yhteistyön voimaan. Merikarvialla on hyvä yhdessä tekemisen henki, mikä on lisännyt koko alueen elinvoimaa. Lisäksi ProAgrian asiantuntijat ovat saaneet olla yrityksen matkassa jo yli 30 vuoden ajan.
– Teemme ilolla yhteistyötä, sillä ProAgrialta saamamme hyödyt ovat mittaamattomat. ProAgrialla on sama arvomaailma kuin meillä ja siellä ollaan sitoutuneita maaseudun kehittämiseen. Tämä on auttanut muodostamaan luottamussuhteen asiantuntijoihin, Sirkkaliisa iloitsee.
Uudet tilat muuntuvat remontissa farmin tarpeisiin.
(Kuvat: Koivuniemen herra)