Peltomaan laatutesti

Voisiko peltomaan kasvukunnon arviointiin olla oikotietä? Nykymuotoisessa peltoviljelyssä kuljettaja on parinmetrin korkeudessa traktorin hytissä. Muokkaava laite kulkee vetokoneen perässä kuljettajan katsellessa työjälkeä muutaman metrin päästä. Vertailukohteena voidaan nähdä näkymä hevosaikakaudelta, jolloin tilanne oli päinvastainen. Hevosmiehen pidellessä kiinni auran sarvista ja katsellessa maata saappaan kärjen kohdalta niin huomioiden tekeminen oli huomattavasti luontevampaa.
 
Tämä vertailu tarkoittaa sitä, että tämän päivän menetelmien rinnalle pitää omaksua maan pinnalle jalkautuminen. Siinä voidaan katsella esimerkiksi auran viillon jälkeistä jankon pintaa: löytyykö lieron reikiä ja painuuko mahdollinen kosteus maan uumeniin. Vakiintunut sääntö varhaisemmilta ajoilta oli, että jos kyntöviilu kiiltää (märkyys) kynnettäessä on menetetty kolmannes seuraavan vuoden sadosta.
 
Voisiko olla vielä lisää vaihtoehtoja peltomaan laadun arviointiin? Kyllä voi! Neuvontajärjestö on tehnyt kuoppatestejä aina siitä asti, kun luomun nousu maassamme tapahtui eli 25- 30 vuotta. Lähtökohtana on ruokamultakerroksen laadun arviointi. Tiivistyminen, murtuminen, murujen muoto ja koko, multavuus, lierokäytävät ja yksi merkittävistä havainnoista kasvinjätteiden maatuminen. Samansuuntaiset havainnot tehdään myös pohjamaasta. 
 
Viimevuosina on testiä laajennettu myös lierotestiin. Sinappimenetelmällä 'ajetaan' lierot maan pinnalle, josta ne lasketaan ja lajitellaan eri ryhmiin. Lierojakauma kertoo maan ominaisuuksista.
 
Viime kesänä otimme käyttöön myös pintamaan vedenjohtavuuden. Se kertoo, miten nopeasti sateen jälkeen vesi häipyy ruokamultakerrokseen ja edelleen lierojen reikien kautta salaojiin. Arvioinnin apuna käytetään myös tiiviysmittari benetrometriä.
Salaojakartat ovat hyvä apu paikannettaessa ojien sijaintia, jolloin mittauksia voidaan tehdä ojan kohdalta ja myös väleistä.
 
Nyt kannattaa laittaa Neuvo 2020n suomat mahdollisuudet kasvukyvyn mittaamiseen ja parantamiseen. Ota yhteyttä mahdollisimman pian ProAgrian asiantuntijoihin!
 
Pohdinnat peltomaan laatutestistä ovat luomuasiantuntija Kari Kuljun.

Jaa

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.

Palvelut

  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.