Suunnitelmallisella tuotannolla lammastilan talous tasapainoon

1 min lukuaika

Tuotanto

Tuotannon ja talouden jatkuva seuraaminen mahdollistaa reagoinnin toimintaympäristön asettamiin haasteisiin.

Asiakas ja asiantuntija raj vas kuwaamo fi
Tuotantopanosten, ostorehujen ja rakentamiskustannusten kohonneet hinnat ovat hankaloittaneet tuotannon suunnittelua. Myös maatalouspolitiikan muutokset ohjelmakaudella 2023–2027 aiheuttavat epävarmuutta. Tuotannon ja talouden jatkuva seuraaminen mahdollistaa nopean reagoinnin toimintaympäristön asettamiin paineisiin.
Eläinaineksen laatu ja taso vaikuttavat tulokseen lihan laadun ja kasvunopeuden kautta. Karitsoiden kasvutulosten seuranta ja teuraista saatavan kilohinnan optimointi ovat tärkeitä. Lisäksi seurataan omaa rehuntuotantoa eli millä hinnalla ja millaista laatua tuotetaan. Tuotantokustannuslaskennalla selvitetään kustannusten euromäärä tuotettua kiloa kohti, jotta sitä voidaan verrata tuotteesta saatuun kilohintaan. Selkeä tuotantosuunnitelma ja uuhen ja säilörehun tuotantokustannusten selvittäminen ovat pohjana tulevan vuoden kassavirtaennusteelle. Kun talouden tunnuslukuja suhteutetaan myytyä eläintä kohti, esimerkiksi tulos tai velat per myyty karitsa, saadaan kuva tilan taloudellisesta menestymisestä. Tuotantoa ja taloutta kannattaa suunnitella yhdessä ProAgrian asiantuntijoiden kanssa.
Kun lammastilalla suunnitellaan rakennusinvestointia, tavoitteena on helppotöiset tuotantotilat ja usein myös koneellinen ruokinta. Etukäteen on hyvä selvittää, millä edellytyksillä investointi voidaan toteuttaa. Tuotannon pitäisi kasvaa velan määrää vastaavasti. Rakennuskustannusten hallintaan voi vaikuttaa välttämällä ylilaatua rakennustavan ja materiaalien valinnoissa sekä investoinnin ajoituksella.
Marjut Viitasalo
talousasiantuntija, lihanauta- ja lammastilat
Asiantuntijamme löydät asiantuntijahausta: